JV-03 Curlicue's Thunderstorm "Huge"
Synt. 30.7.2002
 19.3.2009
Väri: musta
Sukupuoli: uros
Lonkat: B/B, Kyynäreet: 0/0
Kasvattaja: Asta Turja, kennel Curlicue's
* Sukutaulu *
Kuvia *
* Tuloksia *
Ongelmajunnusta yhteiskuntakelpoiseksi harrastuskoiraksi
Elämäni ensimmäinen oma koira ja perheemme kolmas kihara Huge tuli kotiimme syksyllä 2002 Camin kaveriksi. Aikaisemmin meillä oli
kokemusta kahdesta nartusta, joista ensimmäinen, Cofi, oli erittäin vahvaluontoinen. Päädyin urokseen, sillä halusin harrastuskoiran, jonka kanssa voisin tehdä tehtäviä silloin kun minä haluan. Narttujen hormonitoiminta on aikaisemmin haitannut tuon ajatuksen toteutumista. Pentuaika meni Hugen kanssa varsin loistavasti. Huge oppi nopeasti sekä elämän perusasioita että tottelevaisuuden alkeita.
Yksivuotiaana Hugelle tuli uhmaikä. Kummallisia haukkumiskohtauksia hämärässä, niin ihmisille kuin puiden oksillekin, pieniä vahtimisia vastaantulijoita kohtaan, murinoita ja pälyilyä leikkikavereille ja uhittelua toisille uroksille. Kaikki tämä oli alussa täysin vaaratonta ja ”tuntui kuuluvan uhmaikäisen uroksen käytökseen”. Huomaamattamme ja tietämättämme Huge oli eräänä päivänä vahtinut kotiimme tullutta kuuroa tuttavaamme. Kun vahtitehtävä ”kiehahti yli”, Huge hyökkäsi vieraamme päälle takaapäin. Ajattelimme, että ”vieraamme on kuuro ja puhe kuulostaa hieman erilaiselta, ehkäpä tämä johtuu siitä”. Muiden vieraiden kanssa ongelmia ei ollut. Tapaus kuitenkin toistui samalle henkilölle toisen kerran, jolloin ymmärsimme että jotain olisi nyt tehtävä. Saimme ouluttajilta ja ystäviltä paljon erilaisia hyviltä vaikuttavia neuvoja, niksejä ja lopulta myös kuritustapoja. Mistään ei kuitenkaan ollut apua. Päinvastoin tuntui siltä, että Hugen käytös vain paheni mitä enemmän sitä rankaisi.
Puolen vuoden kuluttua tilanne oli pahentunut entisestään. Hyökkäykset ihmisiä ja koiria kohtaan olivat voimakkaampia ja ennalta arvaamattomampia.
Hyökkäily ja uhittelu olivat jo niin voimakkaita, että tavallisella kaulapannalla niitä oli melko mahdoton hallita. Pienenä ja hentona ihmisenä äitini otti käyttöön riimun, jotta saisi Hugen pidettyä paremmin hallinnassa. Tilanne helpottui hetkeksi, kunnes riimun käyttö oli treenannut Hugen niskalihakset niin vahvoiksi, että sekään ei enää hillinnyt Hugen menohaluja. Huge sai kerran vedettyä äitini hiekkatiellä mahalleen. Huge onneksi pysyi käsissä, jolloin suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin. Itse nostin ketjukaulapannan aina korvien taakse, kun koiria tuli vastaan.
Kaikki ongelmat esiintyivät pääosin hihnalenkeillä. Vapaana juostessaan Huge tajusi vanhemman uroksen kohdatessaan juosta kaukaa ohitse. Nuoremman uroksen tavatessaan se oli taisteluvalmiudessa, mutta tilanne raukesi omistajien lähtiessä toisistaan poispäin.
Tilanne paheni myös kotonamme. Samat oireet kuin ulkona, alkoivat siirtyä sisätiloihin: Mitä vieraampi henkilö oli sitä enemmän Huge vahti muun muassa kävelemällä levottomasti vieraan ympärillä. Lopulta jopa ennestään tuttujen vieraiden tullessa sisälle Huge pidettiin omassa huoneessaan.
Ongelman hyväksyminen ei ollut helppoa
Minun oli vaikea hyväksyä, että koiran ja minun yhteistyössä on jotain pahasti vialla. Erittäin kauan sivuutimme ongelmat Hugen uhmaikänä. Vasta kuukausien jälkeen, kun asiat vain pahenivat, oli pakko hyväksyä todellinen ongelma ja myös se, ettei tilannetta ratkota enää kotikonstein. Äiti oli tätä samaa asiaa hokenut jo kuukauden päivät, kun minä vasta sulattelin asiaa.
Tiedonhaku oli erittäin runsasta ja internet päivittäin käytössä. Halusimme löytää kouluttajan, joka tietää oikeasti, mitä meidän pitää tehdä. Eniten minut vakuutti Pertti Vilander (Peetsa). Sain myös monilta tutuilta kannustusta mennä juuri hänelle.
Tutustumiskäynnillä yhteistyö selville
Ensimmäisellä kerralla Peetsa halusi nähdä sekä koiriemme että ihmisten ja koirien välisen yhteistyön. Koska sekä minulla että äidillä oli Hugen kanssa ongelmia, menimme sinne yhdessä molemmat koirat mukanamme.
Aluksi Peetsa halusi nähdä koirien reaktiot keskenään. Koirat päästettiin vapaaksi pellolle. Huge ja Cami osasivat ottaa ilon irti vapaana juoksemisesta. Peetsa tarkkaili koiria viitisen minuuttia ja käski kutsua koirat luokse. Koirat tottelivat hyvin. Istuimme myös pihatuoleilla tekemättä mitään, koirien ollessa vapaina ja Peetsan tarkkaillessa niiden tekemisiä. Me emme saaneet reagoida koiriimme ollenkaan.
Kun koirat oli otettu kiinni, oli minun ja Hugen välisen luottamussuhteen testi. Cami oli sen aikaa autossa. Meille ihmisille radan kulku selvitettiin ensin tarkasti, jotta osaisimme toimia oikein. Radalla oli ensimmäisenä rämisevän tynnyrin ohitus kahdesti. Ensimmäisellä ohituksella tynnyri rämisi ja toisella kerralla ei rämissyt. Ensimmäisellä ohituksella Huge haukkui tynnyrin, mutta toisella ohituskerralla Huge ei tullut edes lähelle. Toisena tehtävänä oli kohdata maasta nouseva nukke. Se oli Hugelle liikaa. Alkoi pelonsekainen raivokas rähinä. Sitä kesti jonkun aikaa. Lopulta minun piti mennä nuken luo ja silitellä sitä, jotta myös Huge saataisiin sitä haistelemaan. Niin ei kuitenkaan käynyt ja nukke laskettiin takaisin maahan. Menin kyykkyyn silittämään nukkea ja samalla houkuttelin Hugea lähemmäksi. Siihen se ei kuitenkaan suostunut. Kolmantena tehtävänä oli kohdata kelkassa kohti tuleva nukke. Senkin
Huge haukkui ”lyttyyn” tulematta haistelemaan sitä vaikka minä taas siihen houkuttelin. Tällä kaikella testattiin minun ja Hugen välistä luottamusta. Loppulausunto oli se, ettei luottamusta meidän väliltämme löytynyt. Huge ei uskaltanut kohdata vaikeita ja uhkaavia asioita minun seurassani. Kun Huge oli
radan suorittanut loppuun, oli Camin vuoro. Tuolloin Huge odotti autossa. Camilla ja äidillä ei radalla ollut minkäänlaisia ongelmia, koira toimi niin kuin pitääkin eli tulee ihmisen pyytäessä kohtaamaan sitä pelottavan asian.
Tutustumiskäynnin analyysi oli varmasti elämäni shokeeraavin hetki. Ei siinä vielä mitään, ettei vapaana juoksevat koiramme välitä meistä omistajista vaan menevät omia menojaan. Ajattelimme vain äidin kanssa että ”ne ovat noutajia ja niiden tehtäviin kuuluu itsenäinen työskentely”. Vasta kummankin koiran testiratasuoritusten jälkeen, alkoi Peetsa hienotusteisesti tiedustella, tiedämmekö oikeasti kuinka suuri ongelma meillä on? Vastaus oli siinä vaiheessa mielestämme vielä selvä, kyllä… Tarvitsimme siis hieman opastusta. Peetsa selvitti testien tarkoitukset. Päivän peltojuoksun tulos oli, että koiramme eivät seuranneet meitä vaikka tulivatkin käskystä luokse. Testiradalla mitattiin koiran herkkyys ja luottamus johtajaansa. Hugen ja minun välillä oli erittäin suuri luottamuspula. Kaikista näistä yhteenvetona Peetsa sanoi meillä olevan erittäin vahva ja jopa vaarallisen aggressiivinen lauman johtaja, Huge. Tämähän ei tietysti ollut mukavaa kuunneltavaa ollenkaan! Olin ajatellut ongelmat suuriksi, mutta en läheskään näin suuriksi! Olin valmistautunut vain johonkin pieneen vippaskonstiin, jotta koira taas toimisi halutusti.
Edessä kuusi viikkoa kurinalaista käytöstä
Peetsa kysyi olisimmeko valmiita käyttämään aikaa 6 viikkoa, jotta Hugelle saataisiin lauman johtajuus selväksi. Sekä toimimaan viikkojen aikoina kurinalaisesti, vain ja ainoastaan niin, miten hän on neuvonut. Tuossa tilanteessa emme enää edes miettineet, olemme valmiita tekemään mitä tahansa rauhan palauttamiseksi. Sovimme, että minä teen tehtävät Peetsan luona Hugen kanssa ensin ja äiti tekee saman jälkeeni. Kotona harjoittelisimme tehtäviä lenkeillä tasapuolisesti.
Ensimmäisellä viikolla koirat piti jättää huomiotta muulloin paitsi syömään kutsuttaessa ja lenkeille lähdettäessä. Sääntö koski kaikkia neljää perheenjäsentä, mutta ei vieraita. Jokainen muistutti toista, ettei ”vahinkorapsutuksia” sattuisi esimerkiksi sohvalla istuessa. On erittäin vaikeaa häätää ihana, kuonollaan tuuppiva kihara pois luotaan murahtaen. Tässä tilanteessa se oli kuitenkin pakollista! Lenkeille koirat piti viedä yksitellen. Äiti sai käyttää riimua ja minä ketjupantaa. Cami nautti yksinlenkkeilystä suunnattomasti, mutta Hugesta huomasi pienen yksinäisen pojan hädän.
Toisella käynnillä harjoiteltiin hihnassa kävelyä
Toisella käynnillä Peetsa kysyi kuinka tiukasti oli pysytty annetuissa ohjeissa. Tunnustimme molempien erehtyneen pari kertaa, mutta muuten onnistuimme hyvin. Siinä vaiheessa saimme kuulla, että viime viikolla opittu käytäntö tulee pysymään Hugen koko loppuelämän… ja huomaisimme kyllä lipsahdukset. Tuo lause kuulosti tuolloin aika epätodelliselta!
Toisen käynnin tarkoituksena oli opettaa meille ihmisille kuinka käskeä koiraa olemaan vetämättä. Kiersimme n 30 min lenkin Peetsa mukanamme. Hän kertoi koko ajan kuinka eri tilanteisiin tulisi reagoida. Huge ei saa kuopia merkkausten jälkeen, se on turhaa machoilua. Haistella saa samaa paikkaa niin kauan kuin haluaa ja nuolla vaikka kaikki tyttökoirien pissat. Vetäminen oli tiukasti kiellettyä, siitä kiellettiin ripeällä nykäisyllä ja saman aikaisella ’ei’ sanalla. Tästä lähtien ei äiti ole saanut käyttää riimua. Äitiä epäilytti, kuinka hän tulisi pärjäämään.
Viikon harjoittelimme lenkkikäyttäytymistä. Oli todella vaikea päästä eroon vanhoista tavoista. Kiireessä ei voinut lähteä ulos, sillä haistelemiseen meni välillä ”luvattoman” paljon aikaa. Täytyi tehdä lyhyempiä lenkkejä. Tärkeää oli kuitenkin sääntöjen noudattaminen. Harjoituksella oli tarkoitus tehdä Hugelle selväksi, että sen tehtävä on haistella hajuja ja ihmisen tehtävä on pitää ympäristöä silmällä. Vetämättömyydellä otettiin osaltaan johtajuutta pois, koira ei määrää mihin mennään, vaan ihminen.
Kolmannen käynnin jälkeen reilusti takapakkia
Kolmannella kerralla kävelimme saman lenkin kuin edellisellä kerralla, mutta eri ohjaajan kanssa. Häneltä tuli paljon tarkemmat ohjeet vetämisen suhteen. Kun hihna pääsi kiristymään niin, ettei vapaata hihnan kaarta enää ollut, koira ”veti”. Kun Huge vaivihkaa käänsi kylkeään niin, ettei hihna varsinaisesti edes kiristynyt, se kuitenkin jo ohjasi hihnan päässä olevaa ihmistä, jolloin se siis veti. Tällä nipotuksella oli tarkoituksensa. Koiran tehtävänä on tarkkailla, koska hihna kiristyy. Siinä oli taas opettelemista. Ensimmäisillä kerroilla tuon pienen lenkin aikana en edes huomannut että Huge ohjaa minua. On haastavaa tarkkailla vain hihnan löysyysastetta eikä koiraa! Äiti osasi heti alussa katsoa, koska Huge ohjaa häntä. Tämän vuoksi teimme ensimmäiset kotona viedyt lenkit niin, että äiti oli mukana kun minä pidin Hugea. Toisen on helpompi katsoa vierestä, miten hihna kiristyy. Tämä oli siis oikein tosi nipotusta! Siinä oli jo Hugekin hämillään. Koiran silmistä näki selvästi, kuinka se katsoi kysyvästi ”enhän edes vetänyt”. Tarkoituksena oli kertoa, että ”kuitenkin ohjasit minua”.
Tämän viikon aikana Hugen käytös paheni lenkeillä radikaalisti. Uroskoiran tullessa vastaan täytyi pitää joko kaulapannasta kiinni tai pyöräyttää hihna tolpan tai puun ympärille, jolloin oli hiukan helpompaa pitää se käsissä. Hyökkäykset olivat niin voimakkaita, että Hugen hallinta oli todella hankalaa. Joka kerran ulos lähtiessä sai pelätä, milloin Huge saisi oikeasti jostain vastaantulevasta ihmisestä tai koirasta kiinni hampaillaan.
Neljännellä kerralla johtajuus selväksi
Kerroimme Peetsalle menneen viikon epätoivon hetkistä, jolloin hän sanoi jo odottaneensa tällaista tilannetta. Hän ei vain voinut kertoa siitä etukäteen, jotta pysyisimme ohjeissa. Nyt kuulemma Huge alkoi tajuta, että oli tapahtumassa jotain sen mielestä kamalaa. Johtajuus tulisi murtumaan.
Neljännen kerran varsinainen tarkoitus oli tehdä Hugelle lopullisesti selväksi kuka on lauman johtaja. Samalla se saadaan kiinnittymään laumaansa. Ensimmäisenä menimme metsänlaidalle ja Huge päästettiin irti. Kun Huge oli hetken aikaa juossut kauempana, minun piti kutsua se luokse. Huge tuli hienosti ensimmäisestä käskystä vierelle, joten tästä tehtävästä ei ollut koulutuksellisesti apua ongelmaan. Toisaalta parempi näin, että edes joku asia on hallinnassa! Tarkoituksena oli se, että jos Huge ei tulisi luokse, se häädettäisiin pois laumansa luota. Tällöin sille tulisi huoli hylkäämisestä. Kun sitten taas hetken päästä Huge kutsuttaisiin luokse, se tulisi innolla eikä enää seuraavalla kerralla jättäisi tulematta. Eläimelle pahinta on joutua laumansa hylkäämäksi.
Menimme takaisin pihalle, jossa oli tarkoitus tehdä Peetsan uroskoiran kanssa ohituksia. Käyttöön tuli koulutusketju. Huge nostaessa korvansa ylös uhitteluasentoon, meidän pitää sanoa ”ei”. Jos korvat eivät laske alas käskystä, pitää heittää koulutusketjulla takapuoleen. Ensimmäisen ohituksen aikana Huge oli hihnassa paikallaan, kun toinen uros tuli kohti. Ohituksen aikana sanoimme ”ei”, mutta korvat ei laskeneet, jolloin Peetsa heitti Hugea koulutusketjulla takapuoleen. Emme äidin kanssa olleet riittävän nopeita, vaikka meille oli tarkasti neuvottu, missä vaiheessa ketjua on käytettävä. Otimme uudestaan saman tilanteen, tällä kertaa Huge ei tehnyt mitään. Jälleen uusi ohitus, Hugenkin kävellessä. Nyt pysyimme äidin kanssa enemmän mukana, mutta silti uhittelutilanteessa Peetsa ehti heittää ensin. Lähes rutiineiksi muodostuneiden edellisten oppien lisäksi tuli nyt vielä korvien vahtiminen.
Kotiin päästyämme menin ensin etsimään koulutusketjuksi soveltuvaa ketjua. Kattolampun ylimääräiseksi jäänyt kannatinketju sai nyt uuden tehtävän. Heti ensimmäisellä kotipiirin lenkillä tuli tilanne, jossa jouduin tehostamaan ”ei” käskyä ketjulla. Kumma kyllä se tehosi, kun osasi olla nopea. Kun korvat eivät ensimmäisestä ”ei” sanasta laskeutuneet, yksi heitto riitti muistuttamaan Hugea käytöstavoista. Loppumatka menikin niin hienosti, etteivät korvat nousseet kertaakaan. Tämän viikon aikana Huge alkoi haistella pälyilemisen sijaan. Viikon aikana jouduimme äidin kanssa tekemään joka lenkillä vain kerran ketjutehostuksen, jonka jälkeen Huge taas loppulenkin muisti käytöstavat. Helpottavaa ja mahtavaa!!! Vihdoinkin se on loppu, nyt vain kieltosana ja jos asia ei muistu, niin sitten muistutetaan… mutta ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa!
Helpottuneina viidennelle käynnille
Olimme erittäin iloisia ja mielissämme siitä, kuinka hyvin Huge oli viikon käyttäytynyt. Äidillä oli edelleen enemmän ongelmia Hugen kanssa, joten Peetsa lähti pienelle lenkille heidän kanssaan ilman minua. Se meni kuitenkin ihan hyvin.
Viidennen kerran tarkoitus oli yrittää samaa häätötekniikkaa kuin neljännelläkin kerralla. Tällä kertaa edessämme käveli hihnassa aikaisempaa provosoivampi uros ja Huge oli vapaana meidän kanssamme. Tällä jäljiteltiin ohitusta takaapäin. Minulla ja äidillä oli ketjut kädessä. Urosta taluttavalla henkilöllä ja Peetsalla oli kolisevat säilykepurkit takin alla. Tarkoituksena oli ensin saada Huge lähtemään uroksen perään, sitten minun ei-sanasta saada pysähtymään ja lopulta tulemaan luoksemme. Huge lähti saman tien uroksen perään ja minä kielsin, mutta eihän se tehonnut. Tällöin uroksen kanssa kulkenut ihminen viskasi Hugen jalkoihin rämisevän peltipurkin suojellakseen omaa koiraansa. Huge tuli vauhdilla meitä kohti. Heittämällä ketjut ja purkit Hugen jalkoihin mekin häädimme sen pois laumastamme. Huge lähti kymmenen metrin päähän pää alhaalla ja pysähtyi katsomaan minua anovasti. Sain katsoa Hugen reaktiota vainsilmäkulmasta, en suoraan koiraa kohti. Tehtävänäni oli siinä tilanteessa laskea hitaasti kymmeneen ja sen jälkeen kutsua Huge rauhallisesti luokse. Huge tuli erittäin iloisena ja hieman alistuen viereeni rapsutettavaksi. Sitten sama tehtävä tehtiin uudestaan. Nyt Hugelle oli oppi mennyt perille, eikä se mennyt kieltoni jälkeen enää askeltakaan lähemmäs urosta. Kutsustani se lähti heti luokseni.
Tätä harjoitusta ei kuulemma tarvinnut häätöjen kanssa tehdä kotioloissa enää kuin korkeintaan kaksi kertaa. Laumasta häätäminen on niin ikimuistoinen painajainen koiralle, ettei se tee sitä aiheuttanutta asiaa enää ikinä uudestaan. Kokeilimme kotimetsässämme harjoitusta kerran. Lenkeillä aggressioita aiheuttanut uros käveli nyt edessämme omistajansa kanssa Hugen ollessa minulla vapaana. Päästin Hugen menemään jonkun matkan päähän uroksesta
ja kielsin. Oli mahtavaa katsoa, kun Huge ei mennytkään uroksen luokse vaan tuli minun luokseni.
Kuudennella käynnillä kaikki sujuu
Viimeisellä kerralla teimme vielä samanlaisen harjoituksen kuin viidennelläkin eli Huge vapaaksi ja toinen koira edelle kulkemaan. Kaikki sujui ongelmitta. Peetsa lähti vielä kanssamme kävelemään vilkkaammalle tielle, jossa kulki koiria, rullalautoja ja -luistimia sekä pyöräilijöitä. Kaikki meni hyvin. Huge käyttäytyi rauhallisesti ja asiallisesti keskittyen enemmän hajujen haisteluun kuin ympäristössä oleviin ääniin ja tapahtumiin. Peetsan viimeinen neuvo oli selkeä. ”Älkää lipsuko ohjeista, sillä jos johtajuusasetelma menetetään, on ongelma monin kerroin suurempi. Näin siksi, että koira muistaa käyttämämme temput ja koulutusmenetelmät, eivätkä ne enää ensi kerralla tehoa.”
Säännöt pitävät läpi elämän
Tätä kirjoittaessani viimeisestä käynnistä on kulunut puolitoista vuotta. Olemme pysyneet samoilla linjoilla. Peetsan toisen kerran varoitus sääntöjen lipsumisen huomaamisesta pitää täysin paikkansa. Kun huomaamattamme olemme rapsutelleet ja huomioineet Hugea sen haluamalla tavalla, koiran vallanhalu tuo esille vetämisen sekä ympäristön vahtimisen lenkeillä. Päivien pimentyessä säikähdysherkkyys ja vahtitaipumus on enemmän pinnalla.
Kotona kun ovikello soi, Huge istutetaan oven viereen niin, että se näkee kuka on tulossa. Ovi avataan rauhassa, vieraat toivotetaan peremmälle ja vasta sitten Huge päästetään vapaa-käskyllä tervehtimään vieraita. Nyt Huge tietää että vieras ei ole uhka vaan kaveri. Vieras saa olla sisällä ilman vahtimista. Hugenkin olo on helpottunut kun se tietää ketkä tätä laumaa johtavat ja myös suojelevat, se saa vain maata ja olla rauhassa omissa oloissaan.
Kävimme lokakuussa Kiharakerhon järjestämässä luonnetestissä, joka oli erittäin mielenkiintoinen kokemus puolitoista vuotta tällaisen ongelmakoirakoulutuksen jälkeen. Tehtävät olivat melko samantyyppisiä kuin tutustumiskäynnillä, lisänä oli kuitenkin ihmisen uhkaavuus. Kolmevuotiaan
pojan pää on kasvanut onneksi melkoisesti ja sosiaalisuuttakin on tullut paljon lisää.
Opimme tästä kaikesta ainakin sen että koira on eläin, jolla on eläimen vietit. Toisilla ne ovat voimakkaampina kuin toisilla. Murrosiässä on syytä ratkoa kaikki pienimmätkin ongelmat, etteivät ne ehdi kärjistyä. Huge on opettanut meille paljon koiran ajattelutavasta ja käyttäytymisestä. Peetsa oli tässä mukana ammattiauttajana. Näin jälkikäteen voin sanoa että koulutus oli erittäin mielenkiintoinen. Kuitenkin on muistutettava, että käsittelemiäni
koulutustapoja en suosittele tehtäväksi ilman ammattilaisen näkemystä asiasta, sillä jokainen koira on yksilö! Paljon oppineina jatkamme ”herrasmies” Hugen
kanssa elämää eteenpäin.
***Teksti on kirjoitettu marraskuussa 2005***
|
|